Vierailuja Keusoten sairaaloissa ja asumispalveluyksiköissä rajoitetaan

Uuden koronaviruksen (COVID-19) riskit vanhuksille ja riskiryhmiin kuuluville ovat muita suuremmat. Virus aiheuttaa useammin vakavia oireita ikääntyneille ja niille, joilla on jokin perussairaus, kuten sydänsairaus tai keuhkosairaus. Tämän vuoksi vierailuja Keusoten sairaaloissa, hoitolaitoksissa ja asumispalveluyksiköissä rajoitetaan.

Mikäli henkilöllä on lieviäkin hengitystieinfektion oireita, tai hän on palannut ulkomailta kahden viikon sisällä tai ollut koronavirukseen sairastuneen kanssa tekemisissä, Keusoten yksiköissä ei voi vierailla. 

Tämän lisäksi oireettomien henkilöiden vierailuja sairaaloissa, hoitolaitoksissa ja asumispalveluyksiköissä rajoitetaan niin, että potilaan tai asukkaan luona voi vierailla kerrallaan kaksi henkilöä. Alle 12-vuotiaiden vierailuista tulee sopia erikseen.

Ennen yksikössä vierailua kädet tulee pestä huolellisesti saippualla. Yksikössämme tarjolla olevaa käsihuuhdetta tulee lisäksi käyttää vierailulle tullessai ja poistuessa.

Keusote suosittelee, että edes lievästi sairasta lasta ei vietäisi kyläilemään ikääntyneiden luo eikä heitä pyydettäisi hoitamaan sairasta lasta. Myös kotona asuvien ikääntyneiden luona vierailua lievissäkin hengitystieinfektion oireissa tulee välttää.

Päivitetty 14.3.2020 Tulosta

 
 


Sandelininkatu 1, PL 46
05800 Hyvinkää
kirjaamo@keusote.fi
Vaihde p. 019 711 0000,
ma-pe klo 8-16

Kuntayhtymän Y-tunnus: 2844969-4

 
Laskutus:

Verkko-osoite ja tunnus:
OVT tunnus: 003728449694

Operaattorin Telia/CGI tunnus:
003703575029


Verkkolaskulla näkyvä postiosoite / skannauspalvelu:
Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä
003728449694
PL 299
02066 DOCUSCAN