Tuusulassa joukkoaltistuminen, Hyvinkäällä mahdollisia altistumisia, Nurmijärvellä palvelutalossa ei toistaiseksi jatkotartuntoja

Tuusulassa Joogastudio Padmassa on tapahtunut joukkoaltistuminen koronavirukselle. Joogastudiolla on ollut koronapositiiviseksi todettu henkilö 24.1. klo 18.15-19.15. Yhteensä altistuneita on 9. Altistuneet asetetaan kotikaranteeniin Keusoten tartuntataudeista vastaavan lääkärin määräyksestä. Keusoten infektio- ja tartuntatautiyksikkö on henkilökohtaisesti yhteydessä altistuneisiin. Salin tiloissa, esim. pukuhuoneissa tunnin alku- ja loppuaikana olleita henkilöitä pyydetään menemään koronatestiin. Todettu koronavirus on seulontatestissä osoittautunut s-geeninegatiiviseksi, jolloin muuntoviruksen todennäköisyys on 50 %. Muuntoviruksen arvioidaan olevan herkemmin leviävä.  

Hyvinkäällä ravintola Medicin Manissa asioineet ovat voineet altistua koronavirukselle tilassa olleen koronapositiivisen henkilön vuoksi. Mahdollinen altistuminen on voinut tapahtua 26.1. klo 20.30-21.15. Suosittelemme, että kyseisinä aikoina ravitsemusliikkeessä asioineet henkilöt seuraavat aktiivisesti terveydentilaansa. Mikäli ilmenee lieviäkin oireita, hakeudu koronavirustestiin, ja jää kotiin, kunnes saat negatiivisen koronavirustestituloksen. Yleistietoa karanteenista löydät verkkosivuiltamme osoitteesta www.keski-uudenmaansote.fi/koronavirus

Nurmijärvellä Onnenkimpaleen Heikkarin palvelutalossa ei toitaiseksi jatkotartuntoja

Onnenkimpaleen Heikkarin palvelutalon ryhmäkodissa viime viikolla todettu koronatartunta ei ole toistaiseksi aiheuttanut jatkotartuntoja. Vierailukielto jatkuu 6.2. saakka, ja osaston asukkaat saavat hoivan ja huolenpidon huoneisiinsa.

Yleisohjeet väestölle koronavirustilanteeseen

Mikäli epäilet altistuneesi, seuraa terveydentilaasi aktiivisemmin ja vältä liikkumista koulussa, työpaikalla tai julkisissa tiloissa oireisena. Mikäli ilmenee lieviäkin oireita, hakeudu koronavirustestiin, ja jää kotiin, kunnes saat negatiivisen koronavirustuloksen. Yleistietoa karanteenista löydät verkkosivuiltamme osoitteesta www.keski-uudenmaansote.fi/koronavirus.

Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys.

Keusoten alueen asukkaat voivat tehdä koronavirusoirearvion ja varata ajan koronavirusnäytteenottoon osoitteessa www.koronabotti.hus.fi. Koronavirustestiin Keusoten alueella pääsee myös Nettipalvelun kautta osoitteessa www.keusote.fi/nettipalvelu tai soittamalla Koronahoitopuhelimeen, p. 019 226 0099, 8-20.

Tietoa koronaviruksesta:

 

 

Päivitetty 19.3.2021 Tulosta

 
 


Sandelininkatu 1, PL 46
05800 Hyvinkää
kirjaamo@keusote.fi
Vaihde p. 019 711 0000,
ma-pe klo 8-16

Kuntayhtymän Y-tunnus: 2844969-4

 
Laskutus:

Verkko-osoite ja tunnus:
OVT tunnus: 003728449694

Operaattorin Telia/CGI tunnus:
003703575029


Verkkolaskulla näkyvä postiosoite / skannauspalvelu:
Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä
003728449694
PL 299
02066 DOCUSCAN