Tiistaina 10 uutta koronavirustartuntaa - koronarokottaminen täydessä vauhdissa

Tiistain aikana Keusoten alueella todettiin kymmenen uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat kunnittain: Järvenpää neljä, Mäntsälä kaksi ja Tuusula neljä. Tartunnan lähteinä jatkotartunta lähipiiristä, ravintola, ulkomaanmatka, työpaikka. Tartuntojen määrä yhteensä 1252. Tämän vuoden puolella Keusoten alueella on asetettu karanteeniin yhteensä 260 henkilöä, joista tänään 15 henkilöä.

Keusoten alueelle koronarokotteita ilmoitettua enemmän

Tämän ja ensi viikon aikana koronarokotteita saadaan n. 750 kappaletta enemmän aikaisemmasta tiedosta poiketen. Nopeutamme rokotussuunnitelmaamme, ja voimme antaa koronarokotuksia laajemmalle ryhmälle asumispalveluyksiköihin jo ensi viikon aikana. - Tämä on loistava uutinen, koska rokotuskapasiteettia olisi, jos vain saisimme rokotteita, kertoo kuntayhtymän johtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen.

Yleisohjeet koronatilanteeseen

Mikäli epäilet altistuneesi, seuraa terveydentilaasi aktiivisemmin ja vältä liikkumista koulussa, työpaikalla tai julkisissa tiloissa oireisena. Mikäli ilmenee lieviäkin oireita, hakeudu koronavirustestiin, ja jää kotiin, kunnes saat negatiivisen koronavirustuloksen. Yleistietoa karanteenista löydät verkkosivuiltamme osoitteesta www.keski-uudenmaansote.fi/koronavirus.

Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys.

Keusoten alueen asukkaat voivat tehdä koronavirusoirearvion ja varata ajan koronavirusnäytteenottoon osoitteessa www.koronabotti.hus.fi. Koronavirustestiin Keusoten alueella pääsee myös Nettipalvelun kautta osoitteessa www.keusote.fi/nettipalvelu tai soittamalla Koronahoitopuhelimeen, p. 019 226 0099, 8-20.

 

Tietoa koronaviruksesta:

Päivitetty 12.1.2021 Tulosta

 
 


Sandelininkatu 1, PL 46
05800 Hyvinkää
kirjaamo@keusote.fi
Vaihde p. 019 711 0000,
ma-pe klo 8-16

Kuntayhtymän Y-tunnus: 2844969-4

 
Laskutus:

Verkko-osoite ja tunnus:
OVT tunnus: 003728449694

Operaattorin Telia/CGI tunnus:
003703575029


Verkkolaskulla näkyvä postiosoite / skannauspalvelu:
Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä
003728449694
PL 299
02066 DOCUSCAN