Tehosteaikojen turhaa siirtoa tulee välttää – ruuhkaa koronarokotuspuhelimessa

Koronarokotuspuhelin on ruuhkautunut tehosterokoteaikojen siirtämisen ja rokotustodistuspyyntöjen vuoksi. Toivomme, että tehosteaikaa siirretään vain pakottavan syyn, kuten sairastumisen takia. Esimerkiksi kesäloman takia siirtoja ei toivota tehtävän, sillä aikoja on tällä hetkellä saatavilla vähän, ja ajan siirto voi lykätä tehosteen saamisaikaa yli suositellun 12 viikon. Kun tarvittava siirto tehdään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, saadaan peruutettu aika käyttöön muille asiakkaille.

Suosittelemme tekemään tarvittaessa ajan siirron ensisijaisesti sähköisen ajanvarauksen kautta, osoitteessa koronarokotusaika.fi.

Koronarokotustodistus Omakannasta

EU:n koronarokotustodistus on saatavilla Omakannasta. Todistuksen saamisen edellytys on, että rokotustiedot ovat siirtyneet Omakantaan.
Mikäli tietosi eivät ole siirtyneet viiden vuorokauden kuluessa, ja tarvitset todistuksen annetusta koronarokotteesta aikaisemmin, voit tilata rokotustodistuksen ensisijaisesti verkkosivuiltamme sähköisesti. Pyydetty todistus lähetetään viikon sisällä postitse tai turvasähköpostilla.

Lue lisää tiedotteestamme.

Lisää tietoa koronarokotuksista keusote.fi/koronarokotukset

Päivitetty 13.7.2021 Tulosta

 
 


Sandelininkatu 1, PL 46
05800 Hyvinkää
kirjaamo@keusote.fi
Vaihde p. 019 711 0000,
ma-pe klo 8-16

Kuntayhtymän Y-tunnus: 2844969-4

 
Laskutus:

Verkko-osoite ja tunnus:
OVT tunnus: 003728449694

Operaattorin Telia/CGI tunnus:
003703575029


Verkkolaskulla näkyvä postiosoite / skannauspalvelu:
Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä
003728449694
PL 299
02066 DOCUSCAN