Maanantaina viisi uutta koronavirustartuntaa, mahdollisia altistumisia Järvenpäässä ja Nurmijärvellä

Maanantaina 28.12. Keusoten alueella todettiin viisi uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat kunnittain: Nurmijärvi kolme ja Tuusula kaksi. Tartunnan lähteet perhe- ja ystäväpiireistä, osaa ei voida jäljittää. Tartuntojen kokonaismäärä keväästä laskettuna 1146.

Koronavirustartuntojen määrä on ollut joulukuun aikana laskusuunnassa, mutta myös koronanäytteenottoa on tehty huomattavasti vähemmän. Viime viikolla koronanäytteitä otettiin noin 1000 vähemmän kuin edellisellä viikolla.
- Kannustamme asukkaitamme käymään herkästi koronavirustestissä myös juhlapyhien aikana, mikäli ilmenee lieviäkin oireita. Näytteenottoon pääsee hyvin, ja tuloksenkin saa viiveettä, jopa saman päivän aikana, kannustaa kuntayhtymän johtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen.

Mahdollisia altistumisia Järvenpäässä ja Nurmijärvellä

Järvenpään Kukkatalossa asioineet ovat voineet altistua koronavirukselle. Kukkatalossa asioineella henkilöllä on todettu koronavirusinfektio. Mahdollinen altistuminen on voinut tapahtua keskiviikkona 23.12. alkuillasta. Kukkatalossa on ollut kyseisenä aikana ruuhkaa.     

Fitness Club Nurmijärvi kuntosalilla asioineet ovat voineet altistua koronavirukselle. Kuntosalilla harjoitelleella henkilöllä on todettu koronavirusinfektio. Mahdollinen altistuminen on voinut tapahtua maanantaina 21.12. klo 21 alkaen. 

Suosittelemme, että kyseisenä aikana liikkeessä asioineet henkilöt seuraavat aktiivisesti terveydentilaansa. Mikäli ilmenee lieviäkin oireita, hakeudu koronavirustestiin, ja jää kotiin, kunnes saat negatiivisen koronavirustuloksen. Yleistietoa karanteenista löydät verkkosivuiltamme osoitteesta www.keski-uudenmaansote.fi/koronavirus.

Yleisohjeet koronavirustilanteeseen

Mikäli epäilet altistuneesi, seuraa terveydentilaasi aktiivisemmin ja vältä liikkumista koulussa, työpaikalla tai julkisissa tiloissa oireisena. Mikäli ilmenee lieviäkin oireita, hakeudu koronavirustestiin, ja jää kotiin, kunnes saat negatiivisen koronavirustuloksen. Yleistietoa karanteenista löydät verkkosivuiltamme osoitteesta www.keski-uudenmaansote.fi/koronavirus.

Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys.

Keusoten alueen asukkaat voivat tehdä koronavirusoirearvion ja varata ajan koronavirusnäytteenottoon osoitteessa www.koronabotti.hus.fi. Koronavirustestiin Keusoten alueella pääsee myös Nettipalvelun kautta osoitteessa www.keusote.fi/nettipalvelu tai soittamalla Koronahoitopuhelimeen, p. 019 226 0099, 8-20.

 

Tietoa koronaviruksesta:

Päivitetty 28.12.2020 Tulosta

 
 


Sandelininkatu 1, PL 46
05800 Hyvinkää
kirjaamo@keusote.fi
Vaihde p. 019 711 0000,
ma-pe klo 8-16

Kuntayhtymän Y-tunnus: 2844969-4

 
Laskutus:

Verkko-osoite ja tunnus:
OVT tunnus: 003728449694

Operaattorin Telia/CGI tunnus:
003703575029


Verkkolaskulla näkyvä postiosoite / skannauspalvelu:
Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä
003728449694
PL 299
02066 DOCUSCAN