Keusoten sote-henkilöstön koronavirusrokotukset käynnistyvät

Koronavirusrokotukset käynnistyvät vaiheittain sote-henkilökunnan rokotuksilla maanantaista 11.1. alkaen.  Koronarokotteita saadaan Keusoten alueelle rajoitetusti, jonka vuoksi ensi-vaiheen rokotusannokset jaetaan koronapotilaita hoitaville mm. Järvenpään akuuttiosaston henkilökunnalle, kotisairaalan henkilöstölle, koronanäytteenottajille ja episoditiimien lääkäreille ja hoitajille. Ikääntyneiden asumispalveluyksiköiden asukkaiden rokottaminen käynnistetään myös viikolla kaksi.

Sote-ammattilaisten rokotukset jatkuvat sitä mukaan kun rokotetta  saadaan ja kestävät arvoilta helmikuun puoliväliin asti. Ensimmäisen kuuden viikon aikana rokotetaan noin 2250 henkilöä. Jos rokotteita saadaan Suomeen enemmän korotuksia voidaan antaa enemmän. Muun väestön rokotukset käynnistyvät sote-henkilöstön ja ikääntyneiden asumispalveluyksiköiden rokotusten jälkeen.  – Arvioimme, että rokotukset voidaan käynnistää helmikuun puolivälissä. Rokotusten ajavarausta varten on tulossa HUSin tuottama sähköinen ajanvarausjärjestelmä, ja siitä viestitään erikseen, kertoo palvelujohtaja, vs. johtava lääkäri Susanna Pitkänen.  

Pandemian varautumissuunnitelman mukaan Suomen väestö suojataan rokottamalla. Rokotteita tullaan tarjoamaan ilmaiseksi kaikille, jotka niitä haluavat ja joilla ei ole terveydellistä estettä rokotteen ottamiselle. Covid-19 -rokotteita ei saada samanaikaisesti kaikille. Rokotus on vapaaehtoinen ja maksuton.

Rokotteena BioNTech-Pfizerin Comirnaty®-rokote

Keusoten alueen koronarokotteena käytetään BioNTech-Pfizerin Comirnaty®-rokotetta. Rokote on paras suoja koronavirusta vastaan ja se ehkäisee erittäin tehokkaasti taudin vakavia muotoja. Kahden annoksen rokotussarjan suojateho on tehotutkimuksissa todettu olevan 95 %. Ikäihmisillä tehdyissä tutkimuksissa tehon on todettu myös olevan erinomainen, 65-86 –vuotiailla yli 94 %.

Tietoa koronaviruksesta:

Päivitetty 8.1.2021 Tulosta

 
 


Sandelininkatu 1, PL 46
05800 Hyvinkää
kirjaamo@keusote.fi
Vaihde p. 019 711 0000,
ma-pe klo 8-16

Kuntayhtymän Y-tunnus: 2844969-4

 
Laskutus:

Verkko-osoite ja tunnus:
OVT tunnus: 003728449694

Operaattorin Telia/CGI tunnus:
003703575029


Verkkolaskulla näkyvä postiosoite / skannauspalvelu:
Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä
003728449694
PL 299
02066 DOCUSCAN