Keusoten alueen koronavirustartunnoissa nousua, erityisesti kouluissa

Maanantain aikana on todettu runsaasti joukkoaltistumisia koronavirukselle alueemme kouluissa. Yhteensä altistuneita on vajaa 140 henkilöä. Keusoten infektio- ja tartuntatautiyksikkö on henkilökohtaisesti yhteydessä altistuneisiin. Lisäksi vanhemmille on tiedotettu asiasta koulujen viestintäkanavien kautta.

Joukkoaltistumisia on tapahtunut:

  • Nurmijärvellä Klaukkalassa Arkadian Yhteislyseossa, 12-13.11.
  • Mäntsälässä Kirkonkylän koulussa 10.-12.11. ja Riihenmäen koululla 10.-12.11.
  • Mäntsälän Keudan toimipisteessä Saaren kartano, 12.-14.11.
  • Hyvinkäällä Puolimatkan koululla 10.-13.11.

Lisäksi Mäntsälän terveysaseman osastolla on ollut koronapositiivinen henkilö, jossa on tapahtunut hoitohenkilökunnan altistumisia. Asiakasaltistumisia ei ole tapahtunut. Varotoimeksi osastohenkilökunta testataan, ja osastolla on vierailukielto testitulosten varmistumiseen asti.

Pandemian aikana vierailijoiden tulee noudattaa suojautumisohjeita ja rajoittaa vierailuaikaa henkilökunnan ohjeiden mukaisesti. Vieraillessa tulee käyttää kasvomaskia ja käsihuuhdetta sekä pitää vierailut lyhyenä.

Koronatartunnoissa nousua 66 %

Viime viikolla uusia koronatartuntoja oli 48, joka on 66 % enemmän kuin aikaisempina viikkoina. Ilmaantuvuuslukumme on 39 kahden viikon ajalta 100 000 asukasta kohden. Maanantain aikana uusia tartuntoja on tullut viisi ja tartunnat ovat jatkotartuntoja perhepiiristä, kouluista ja työpaikoilta. Keusoten alueen koronatartuntojen kokonaismäärä on 704. Kunnittain: Hyvinkää 168, Järvenpää 202, Mäntsälä 44, Nurmijärvi 161, Pornainen 14, Tuusula 115.

Keusoten alueella on ollut voimassa suositus maskin käytöstä työpaikoilla, ja maskisuositus koskee 2.asteen oppilaitosten opiskelijoita, sekä 2.asteen oppilaitosten ja peruskoulujen työntekijöitä. Myös lasten ja nuorten on tärkeä huomioida koronasuojautuminen liikuttaessa kouluissa tai vapaa-ajalla. Riittävä turvaväli, hyvä käsi- ja yskimishygienia ja kasvomaskin käyttö ovat tärkeitä suojautumiskeinoja.

Koronavirus on yleisvaarallinen tartuntatauti

Tämänhetkisen tiedon perusteella yli 70-vuotiaat henkilöt ovat muita alttiimpia saamaan vakavan koronavirusinfektion. Vakavan korona-virusinfektion vaaraa voivat lisätä myös ne perussairaudet, jotka merkittävästi huonontavat keuhkojen tai sydämen toimintaa tai elimistön vastustuskykyä.

Toimi näin, jos epäilet sairastuneesi

Mikäli epäilet altistuneesi, seuraa terveydentilaasi aktiivisemmin ja vältä liikkumista koulussa, työpaikalla tai julkisissa tiloissa oireisena. Mikäli ilmenee lieviäkin oireita, hakeudu koronavirustestiin, ja jää kotiin, kunnes saat negatiivisen koronavirustuloksen. Yleistietoa karanteenista löydät verkkosivuiltamme osoitteesta www.keski-uudenmaansote.fi/koronavirus.

Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys.

Keusoten alueen asukkaat voivat tehdä koronavirusoirearvion ja varata ajan koronavirusnäytteenottoon osoitteessa www.koronabotti.hus.fi. Koronavirustestiin Keusoten alueella pääsee myös Nettipalvelun kautta osoitteessa www.keusote.fi/nettipalvelu tai soittamalla Koronahoitopuhelimeen, p. 019 226 0099, 8-20.

 

Tietoa koronaviruksesta:

Päivitetty 16.11.2020 Tulosta

 
 


Sandelininkatu 1, PL 46
05800 Hyvinkää
kirjaamo@keusote.fi
Vaihde p. 019 711 0000,
ma-pe klo 8-16

Kuntayhtymän Y-tunnus: 2844969-4

 
Laskutus:

Verkko-osoite ja tunnus:
OVT tunnus: 003728449694

Operaattorin Telia/CGI tunnus:
003703575029


Verkkolaskulla näkyvä postiosoite / skannauspalvelu:
Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä
003728449694
PL 299
02066 DOCUSCAN