Järvenpään kotihoito on Paras työkohde 2019

Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n vuokrahenkilöstö on valinnut sosiaali- ja terveydenhuollon vuoden 2019 parhaaksi työkohteeksi Järvenpään kotihoidon tunnustuksena työntekijöiden hyvästä kohtelusta ja työhyvinvoinnin edistämisestä. Kolmannelle sijalle äänestyksessä tuli Mäntsälän kotihoito. Vuoden 2019 parasta työkohdetta äänesti noin 1400 Seuren vuokrahenkilöstön työntekijää.

Perusteluissa nostettiin esille erityisesti tapa, jolla uudet työntekijät otetaan vastaan. Perehdytykseen on varattu riittävästi aikaa, työvälineet ovat kunnossa ja ilmapiiri on hyvä. ”Ammattitaitoani arvostetaan ja työpanostani muistetaan kehua säännöllisesti. Työilmapiiri on erinomaista tasoa. Kaikki tervehtivät toisiaan ja vaihtavat kuulumisia.”, perusteli eräs vastaaja.

Järvenpään kotihoidossa työskentelee 70 työntekijää. Päivittäin seurelaisia on työvuoroissa noin 18. Asiakkaita kotihoidolla on reilu kolmesataa.

-Kotihoidon työssä hoidollisuus on kasvanut aiemmasta. Kun käynti aiemmin oli keskimäärin 22 minuuttia, on se nykyään puoli tuntia. Myös asiakasmäärät ovat kasvaneet. Esimerkiksi viime vuonna uusia asiakkaita tuli noin sata, kertoo hoitotyön esimies Pirkko Toivanen. 

Päivitetty 23.1.2020 Tulosta

 
 


Sandelininkatu 1, PL 46
05800 Hyvinkää
kirjaamo@keusote.fi

Kuntayhtymän Y-tunnus: 2844969-4

 
Laskutus:

Verkko-osoite ja tunnus:
OVT tunnus: 003728449694

Operaattorin Telia/CGI tunnus:
003703575029


Verkkolaskulla näkyvä postiosoite / skannauspalvelu:
Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä
003728449694
PL 299
02066 DOCUSCAN